Lähitaksin suorat taksiasemille ohjautuvat 09 1066 -alkuiset puhelinnumerot poistuvat. Muutos johtuu Traficomin vaatimuksesta lopettaa televerkkoaluekohtaiset lisämaksulliset palvelunumerot. Kyseiset lankanumerot korvataan 0100-alkuisilla numeroilla. Muutos koskee yhteensä 72:ta Lähitaksin suoraa asemanumeroa. Osa taksiasemien numeroista on ollut 0100-alkuisia jo aiemmin.
Osassa numeroista muuttuu vain alku, muissa myös loppuosa
Suorat asemanumerot muuttuvat seuraavissa kaupungeissa: Espoo, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vantaa. Noin kaksi kolmasosaa numeromuutoksista on hoidettu yksinkertaisesti korvaamalla aiempi alun 09 1066 -numerosarja 0100-alkuosalla, loppuosan pysyessä ennallaan.
Lopuissa noin kolmanneksessa taksiasemista (kaikki taksiasemat alueilla Vantaa, Nurmijärvi, Sipoo ja Siuntio) alkuosan lisäksi muuttuu kuitenkin myös numeron loppuosa kokonaan uudeksi. Tämä johtuu operaattoreilla vapaana olleista numeroavaruuksista, eikä Lähitaksi ole voinut asiaan siksi kaikilta osin vaikuttaa.
Vanhat numerot lakkaavat, nauhoite opastaa soittajia
Uudet 0100-alkuiset numerot toimivat jo, ja vanhat numerot toimivat niiden rinnalla vähintään vuoden 2020 loppuun asti. Tällä hetkellä vanhaan numeroon soittaessa kuuluu operaattorin nauhoite, jossa kerrotaan vaihtuvasta numerosta, ja lopuksi puhelu yhdistyy uuteen numeroon ja sitä kautta siis autoon kyseisellä asemalla. Kun vanhat numerot lakkaavat toimimasta, nauhoite kertoo vielä edelleen uuden numeron vielä vähintään kuukauden ajan. Puhelu ei kuitenkaan enää yhdisty eteenpäin.
Pahoittelemme asiakkaille muutoksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Itseä lähellä olevan taksiaseman numero kannattaakin tallentaa puhelimeen saman tien. Voit tarkistaa Lähitaksin alueella olevien taksiasemien numerot verkkosivuiltamme.