Lähitaksin tilauksista automaattinen vahvistusviesti puhelimeesi!
Lähitaksi aloittaa tiistaina 29.11.2016 automaattisen tilausvahvistusviestin lähettämisen asiakkaille. Tilausvahvistusviesti on automaattinen SMS-viesti, joka lähetetään asiakkaalle kun hän tekee tilauksen soittamalla Lähitaksin tilausvälityskeskukseen. Mobiilisovelluksilla tehdyissä tilauksissa muutos ei näy. Vahvistusviesti tulee suoratilausten lisäksi kaikista ennakkotilauksista sekä kummassakin tilaustavassa kuljettajan hyväksyttyä tilauksen. Asiakas saa uuden automaattisen SMS – viestin myös, mikäli tilauksen aikaa muutetaan tai tilaus perutaan. Näin saat vahvistuksen tilaukseen tekemästäsi muutoksesta.
Vahvistusviestin vastaanottaminen edellyttää tilaukseen merkittyä kotimaista matkapuhelinnumeroa. Lähitaksi ei vastaa matkapuhelinoperaattoreista johtuvista mahdollisista katkoksista tai viiveistä tilausvahvistusviestin välityksessä.
Muutos antaa asiakkaalle valtavasti lisätietoa tilauksen etenemisestä sekä helpottaa arvioimaan auton saapumisaikaa. Haluamme kehittää toimintaamme yhä asiakaslähtöisemmäksi ja kokemuksia uudesta toimintatavasta voikin lähettää meille esimerkiksi Facebook-sivuillamme.
Mukavia taksimatkoja! Lähitaksin tilaat numerosta 0100 7300 tai mobiilisovelluksella.